On tää kauheeta, kun mielikuvistus on liian vilkas ja toiveikas. Ultrasta asti on ollu toiveikas olo tämän vauva-asian suhteen. Ajatukset ovat koko ajan "mitä jos se munasolu jostain kumman syystä irtoaa, mitä jos menkkoja ei seuraavaksi tulekaan, mitä jos tulisinkin raskaaksi, mitä jos.." Nyt yritän koko ajan kuulostella kroppaani mitä siellä tapahtuu. Ajattelin, että en uskalla ottaa ovistestetä käyttöön, ihan vaan sen vuoksi, etten viitsi masentaa itseäni. Olen nimittäin ihan varma, ettei se kultakimpale (folli) sieltä mihinkään irtoa =/ Ja saanhan mää sen sieltä verikokeista joka tapauksessa tietää irtosiko se vai ei, hiukan viiveellä kuitenkin. Mutta mitä jos se kuitenkin... Kyllä mää tuun hulluksi, jos kierto tekee nyt jonkun tempun ja alkaa pari päivää viiveellä, kyllä tämä tyttö sillon jo repii hiuksia päästä ja sittenhän vasta se mielikuvitus pääseekin valloille. Ja testiähän minä en tee ennenkuin menkat on viikon myöhässä! Mutta hei halooo, tuskin tarvii!! Tässähän tulee kohta riitaa oman mielen kanssa ;)

Verikoe ovulaatiosta on 29.12 ja siiitä 2 viikon päästä saan tietää sen tuloksen, jolloin on jo 12.1.09, uusi kierto on silloin suurinpiirtein puolessa välissä. Pari viikkoa siitä, että ko. kierto loppuu ja uusi alkaa. Tämän jälkeen alan syödä clomeja, joka menee suurinpiirtein tammikuun loppuun.. Siihen on ihan liian pitkä aika, en mää jaksa oottaa niin kauan. Olis niin ihana alkaa jännäileen jo heti seuraavassa kierrossa. Itellä on koko ajan sellainen olo, että tää nyt on vaan tällästä tjottailua ja oikeat piinapäivät alkaa vasta sillon, ku saan ne clomit käsiini. Uskon, että niiden avulla meillä on oikeesti jonkunlaisia mahiksia. Mutta mitä jos kuitenkin...