Elämä junnaa nyt paikoillaan. Jotenkin sitä vain odottaa ja odottaa, että uusi yritys pääsee oikeasti alkamaan. Kyllähän mielessä käy nytkin, että mitä jos se ovis tulis "vanhasta muistista" jo tähän kiertoon ja tärppäis, mutta äkkiäpä nuo ajatukset lakaisen maton alle. ihmettelen itse sitä, että miten olen pystynyt olemaan laskematta raskausviikkoja, joita nyt oikeasti olisi, jos kaikki olisi hyvin. Jotenkin, en ole asialla päätäni vaivannut ja hyvä niin. Toki kovasti ajattelen asiaa ja tietyissä tilanteissa tulee asioita mieleen, että mitä jos kaikki olisi vielä hyvin..

Eilinen päivä oli jotenkin kurja. Aamupäivä meni hyvin, mutta päivällä kun mentiin synttäreille, jossa oli miekkosen veli ja hänen raskaana oleva vaimo (la syyskuussa, pari kuukautta ennen meitä), mieli meni maahan. Jotenkin olisin vain halunnut itkeä ja märehtiä asiaa, mutta sain pokkani pidettyä. Välillä tuntuu, että jos vauvan alku tulee mieleen, itku on tosi lähellä. Toisinaan taas pystyn hyvin käsittelemään realistisesti asian ja jätän sen sitten siihen sen kummempia murehtimatta.

Tekis niin mieli mennä jo ensi viikolla uudestaan verikokeisiin kokeilemaan, että josko se hcg olis nolla. olis niin ihana alottaa terot ja siihen päälle sitten clomit. Mulla nimittäin on yhteen kiertoon clomit 2tbl/pvä ja terot 1tbl/pvä. Tällä kertaa clomeja syön kp 3-7 eli hiukan aikaisemmin kuin plussa kierrossa. Silloinhan se ovisplussa tuli tosi myöhään, oisko ollu kp 18.

 

Lämpöjäkin oon yrittäny ainakin kerran päivässä mittailla, mut eipä ne taida vielä tässä vaiheessa mitään kertoa, mutta jatkan sitä hommaa silti.

Tuloksia;

Tiistaina 36,4°

Ke 36,2°

To aamu 35,9° ja illalla 35,7°

Pe 36,1°

Su 36,3°