Pääsinpäs kehumasta ettei mulla ole minkään valtakunnan oireita. Kuitenkin tänään ennen töihin lähtöä iske kuuma aalto. Ajattelin sen olevan kuviteltua, mutta täytyy sanoa, että ei se sitä ollut, sillä töissä niitä tuli sata lisää. Ne kestivät ehkä 10s. ja hävisivät sitten, mutta tukalaksi se olon veti. Aamulla töissä istuessani vasemmalta puolelta alavatsaa myös nippasi/pisti pari kertaa oikein mojovasti, joten olen siis tyytyväinen näihin oireisiin. Näitä samoja juttuja, suurinpiirtein samoilla kp:llä, tuli viime kierrossa (jossa siis raskauduin). Nyt toiveet heräsivät ja yritän varovaisesti ajatella, että ovis olis tulossa (nyt kun sanon tuon ääneen, ei se tietenkään tule). Harjoittelut on kuitenkin aloitettu hyvissä ajoin ja tahti on joka toinen päivä ;)

 

Tänä aamuna oli tarkoitus ovista bongailla, mutta kävelin suoraa tietä vessaan ja istuin pöntelle.. Hups heijaa, sinne meni tuiki tärkeä aine mittausta varten. No huomenna yritän olla skarpimpi. Laskujen mukaan oviksen pitäisi kolkutella ovelle 2-4 päivän sisällä.

 

Tänään kp 12