Ei tunnu yhtään siltä, että raskaana ollaan. Ainut oire mikä siitä muistuttaa on koko päiväinen väsymys. Väsymys ei ole sänkyyn kaatavaa, mutta kuitenkin sellaista kiusallista. Siihen ei auta edes päiväunet, jotka olen joka päivä ottanut. Päivän mittaa esiintyy ajoittais palelua ja janon tunnetta. Ajoittain myös nippailee/repii/juilii alavatsaa varsinkin jommalta kummalta sivulta (pelkään kohdunulkoista). Sen verran olen kuitenkin yrittänyt pysyä järkevänä, enkä ole käyttänyt ystäväämme googlea hakemaan kohdunulkoisia oireita.

 

Yritän odotella tiistailla mahdollisimman rauhallisin mielin, jotta saan tietooni sen hcg:n, jonka pitäisi olla huimasti enemmän kuin ensimmäisellä mittauksella. Koko ajan mielessä pyörii ajatus, että onko siellä alkavaa elämää, onko se oikeassa paikassa ja kuinka tässä oikein tulee käymään. Välillä saan ajatukset siihen,että kaikki menee hyvin, niinkuin suuremmalla osalla, mutta saman tien jokin pieni ääni pääni sisällä sanoo, että turha toivo, ei tämäkään pääty hyvin. Yritän kovasti luoda itselleni positiivista mieltä siitä, että tosiaan suurin osa raskauksista päätyy lopulta vauvan syntymään, mutta ei se mieltä lämmitä. Jos olen kerran jo joutunut tähän vähemmistöön, miksi en joutuisi siihen nytkin?

Välillä ajatukset karkailevat niinkin pitkälle kuin varhaisultraan asti. Silloin tulee ihan kylmät väreet ja elävä kuva siitä, kuinka gyne on pahoillaan ja sanoo taas kerran ne ratkaisevat sanat.. "täällä ei ole elämää". Sitä ajatusta en saa muutettua positiiviseksi millään.

Kovasti pelon sekaisin tuntein vain odottelen tiistaita ja toivon, että silloin on kaikki hyvin.

 

Apulannan uusimman levyn toiseksi viimeisen biisin (kirous) sanat kolahtavat muhun kuin halko päähän, erityisesti tuo tummennettu kohta. Niinhän se menee...

....Pelkään onnellisuutta
sillä tunnen sen vastakohdan

päivää on seurattava illan
ei voi muuttaa

Kirouksella on kasvot
jotka ihmistä muistuttaa
sen äänessä asuu lupaus
se valehtelee myös itselleen....