Ensiksi kiitos kaikille lohduttavista ja ihanista kommenteista! Ne ovat ensiarvoisen tärkeitä ja auttavat jaksamaan <3 Ihan itku tulee, kun ajattelee miten moni teistä elää niin mukana tässä jutussa :) Kiitos siitä!

 

Heti saman päivänä, kun ultrasta tulin, näppäilin ystäväni/viholliseni googlen osoitteen ja aloin kaivamaan tietoa siitä, miten monella on tässä vaiheessa ultrassa jotain näkynyt. Onnekseni löysin sellaista tietoa, missä monella ei ole vielä mitään näkynyt näillä viikoilla. Tieto oli helpottavaa ja osasinhan jo itsekin epäillä, että tuskin sieltä mitään löytyy. Kuitenkin gyne vaikutti jotenkin niin epäileväiseltä.. Hän sanoikin, että on varmasti parempi, että pidätte tämän vielä omana tietonanne, ettei sitten tarvitse selitellä, jos huonosti käy.. Uskon, että hän on laskenut rv:t väärin eli silloin ne heittää parilla päivällä teenpäin (kun hän niitä puoli ääneen siinä mumisi).

Jotenkin eilinen päivä meni hyvissä fiiliksissä enkä asiaa mitenkään äärettömän paljon pohtinut, mutta tänään... Tänään ajatukset löivät kuin kylmä myrskytuuli vasten kasvoja. Aamulla loikoillessani sängyssä havahduin siihen, että mitä todennäköisemmin historia toistaa itseään.. Oireet ovat samat ja yhtä vähäiset kuin keskenmenneessä raskaudessa ja sen raskauden alku-ultrat ym. alkoivat ihan samallalailla, joten voiko tästä hyvää seurata. Tuskin. Pelko nostaa taas päätään.

Yritän ajatella positiivisesti, suurin osa raskauksista päättyy hyvin eli vauvan syntymään. Toisen keskenmenon kokeminen on todella harvinaista, mutta.. Tuo ei auta minua yhtääna, sillä olen aina kuulunut siihen vähemmistöön, joten miksi en nyt kuuluisi? En vain pysty pitämään ajatuksia siellä positiivisuuden puolella. Olen kuitenkin sen päättänyt, että hcg-mittaukseen asti pyrin pysymään suht tyynenä ja olen avoin kummallekin vaihtoehdolle. Mutta sen jälkeen, jos arvo ei olekaan noussut tarpeeksi tai lähelle sitä lukemaa mitä gyne sanoi, vaivun todelliseen epätoivoon ja suruun. Jos arvo on hyvä, menen hieman luottavaisemmin mielin tulevaan ultraan.

 

Toisaalta tämä viikko ja toinen viikko on pitkää ja piinaavaa aikaa, mutta toisaalta pelkään ihan hirveästi mitä ensi viikon tiistai tuo tullessaan. Tuntuu siltä, että olisi parempi, kun aika pysähtyisi ja saisin jollain tasolla nauttia ja kuvitella siitä tunteesta, että raskaana ollaan. Huoh ja Blääh!

 

Lumituuli & Hippu 6+1