Onnen ja helpotuksen kyynel vierähti poskelleni. Tänään, vihdoin ja viimein sain kerrottua meidän vauva-uutiset yhdelle pariskunnalle, joilla on myös pitkä lapsettomuus takana ilman tuloksia. Hoidoissa he ilmeisesti ovat ja odottelevat toiveikkaina tulevaa. On vaan ollut niin vaikea kertoa meidän onnesta, kun tietää mitä toiset käyvät lävitse. Päätin, että lähetän tekstiviestin. Meille ja ehkä heillekin helpoin tapa sulatella asiaa on saada tekstari. Kasvokkain en halunnut kertoa, koska en halua, että he joutuvat kiusallisen tilanteen eteen ja esittämään onnellista ja hymyilemään väkisin. Halusin, että he saavat rauhassa sulatella asiaa ja kokea ne tunteet aidosti, mitä uutiset heissä herättävät.

Tekstarin lähetin, odottelin, että josko saisin viestilleni edes jonkinlaista vastakaikua. Ymmärtäisin kyllä, vaikka viestiä ei tulisikaan. Aikaa kului ja vihdoin puhelin piippasi. Kädet täristen painoin viestiin ja suureksi ihmetykseksi ja onnekseni sain todella helpottavan vastauksen. He ovat vilpittömästi onnellisia meidän puolesta. Kyllä silloin kyynel jos toinenkin vierähti poskelleni. Olo oli suunnattoman helpottunut. Toivon niin koko sydämeni pohjasta, että vuosi 2010 tuo heille sen kauan kaivatun onnen sekä myös kaikille muille lapsettomuudesta kärsiville..

*sniiif*