Huh huh, kun tuo aika vain etenee. Tällä viikolla tärähti rv 24 käyntiin (eli periaatteessa 25.viikko). Tällä hetkellä lasta yritettäisiin tehohoitaa, mikäli hän päättäisi ennenaikaisesti saapua maailmaan. Toivon kovasti, että Hippu viihtyy yksiössään vielä pitkän tovin. Tätä rajapyykkiä on odotettu pitkän aikaa, ehkä tuolta rv 18 asti. Silloin alkoi ne supistelut ja pelkäsin kovasti, että pikkuinen päättää tulla ulos. Nyt rajapyykki on vain siirtynyt. kovasti odottelen jo uudelle kymmenluvulle siirtymistä, silloin oltaisiin taas huomattavasti turvallisemmilla vesillä. Rv 30 on vielä reipas 5 viikkoa aikaa, mutta äkkiähän tuo aika menee, varsinkin näin kevään nurkilla. Työsopimusta mulla on maaliskuun loppuun asti ja toivonkin, että pystyn ja jaksan tehdä töitä siihen asti. Töiden loputtua olisi rv 32 menossa, siitä ei taida olla kuin pari viikkoa äippäloman alkuun.

Tänään kurkkasin kelan sivuilta, että äitiyspäivärahahakemus on hyväksytty ja pakkauskin on laitettu tilaukseen. Sen tulemiseen menee max. 2vkoa kelan sivujen mukaan, joten nyt vain toivon, että saisin postista kohta puolin mukavan lappusen, jolla pakkauksen voisi noutaa :) Jännää!

 

Perjantaina kävin siellä suuhygienistin kontrollissa, joka totesi saman kuin minä, että ikenet ovat nyt hyvässä kunnossa. Jos vaiva jatkuu, yritän aluksi kotikonstein hoitaa sitä pois, mutta jos se ei niillä taltu, niin käyn uudestaan näyttäytymässä.

Ärsyttävin vaiva taitaa olla tällä hetkellä väsymys (alhainen hb, rautaa olen syönyt reilu viikon) ja ihme selkä kipu. Selässä, vasemman lapaluun alapuolella, selkärangan vieressä, lihasrungon päällä (mahd. vaikee ja pitkä selitys) on kunnon kipupiste, joka vaivaa istuessa ja maatessa. istuessa esim. sohvalla joudun käyttämään tennispalloa selkänojan ja tämän kipupisteen välissä. Se helpottaa istumista ja oloa jonkin verran. Hierojalle olen ajatellut mennä, mutta se on edelleen ajatuksen asteella.. Ehkä ensi viikolla saisin ajan varattua.

Väsymyksestä puheen ollen, lähden tästä hampaiden pesulle, lukemaan ja sitten nukkumaan.