Elikkäs yritän kirjoittaa synnytyskertomuksen lauantain ja sunnuntain tapahtumista. Kellon ajoista ei oikeastaan ole mitään hajua, joten niitä en tekstiin hirveästi ole lähtenyt arpomaan.

Perjantainahan jo todennäköisesti lirahteli lapsivettä, mutta sitä en sitten kuitenkaan loppujen lopuksi uskonut, kun sitä tuli niin vähän. Sama jatkui lauantai aamuna (29.5), jolloin tuli pari kertaa teelusikallisen verran.Lähdin käymään aamusta kaupungilla, jolloin sitä loppureissun ajan lirajti kolme kertaa ehkä ruokalusikallisen verran. Päivällä soitin synnärille ja sieltähän sanottiin, että jos lirahtelu jatkuu on käytävä osastolla näytillä. Homma jatkui sitten iltaan asti. Mietin ja painiskelin, että lähdenkö käymään näytillä vai en. päätin vielä soittaa synnärille, josta pyydettiin tulla käymään ja varautua jäämään osastolle. Pakkasin loput tavarat kassiin ja lähdin autolla osastolle. Mieheni oli töissä, joten soitin ja varoitin, että saatan joutua jäämään osastolle. Synnärille päästyäni kello oli noin 22.00. Odottelin kätilöä aulassa, jossa oli toinenkin pariskunta. Hassu yhteensattuma oli se, että tyttö oli minun ikäluokkaani, odotti ensimmäistä, hänen miehensä olisi ollut menossa yövuoroon, lapsivettä oli tihkuttanut ja supistukset olivat laimeita ja epäsäännöllisiä eli juuri sama kaava kuin minulla.

Mukava kätilö tuli hakemaan minut KTG-käyrälle, jossa varmistettiin vauvan vointi. Samalla hän etsi tikkuja, joilla olisi voitu sticksata oli valuttamani erite lapsivettä. Tikut olivat kuitenkin päässeet loppumaan. KTG-käyrä näytti hyvälle, jonka jälkeen tehtiin sisätutkimus. Siinä kohdunsuu oli sormelle tiukasti auki, kohdunkaulaa 1/2-1cm jälellä. Sisätutkimuksen tehtyä kätilö sanoi, ettei voi olla varma lapsivedestä, sitä ei tullut tutkimusta tehdessä, joten hän konsultoi päivystävää lääkäriä, jolta sain sitten luvan lähteä kotia lepäämään ja ohjeeksi annettiin, että tulla uudestaan mikäli vettä tulee enemmän yön aikana tai sitten viimeistään tulla aamulla verikokeisiin kymmenen jälkeen. Olin ikionnellinen, että pääsin vielä kotiin. Osastolle olisi ollut kurja jäädä mikäli mitään ei tapahtuisi.

Soitin miehelle, että kotiin päästiin ja hän voi olla hyvillä mielin töissä. Kotia kun pääsin alkoi supistukset olla hieman voimakkaampia. Uskoin sen johtuvan vain kätilön sisätutkimuksesta. kotona menin hyvillä mielin nukkumaan, vaikka supistukset polttelivat alavatsalla, joskin kuitenkin hyvin lievinä. Kello kahden aikaan heräsin napakoihin supistuksiin, kävin vessassa ja sen jälkeen lapsivettä alkoi lirahdella lähes jokaisen supparin jälkeen. Supistukset alkoivat olla jo sitä luokkaa, että kävely niiden aikana ei tuntunut yhtään hyvältä vaan oli nojattava johonkin tai pyllisteltävä sängyllä ns. mekka-asennossa. Suppareita aloin kellottamaan n. puoli 3 yöllä, jolloin huomasin niiden välin olevan 4-8min. Klo: 03.40 soitin miehelle (tiesin, että valomerkki annettu), että tulisi kotiin puolen tunnin päästä, lähtö taitaa olla lähellä. Kärvistelin kotona, soitin taas kerran synnärille, josta sanoivat, että tulla pikkuhiljaa sinnepäin. Mietinkin, että mikä ihme on pikku hiljaa, mutta päätin, että miekkonen kerkeää lenkittää koiran, syödä ja käydä suihkussa.

Synnärillä olimme muistaakseni sitten puoli kuuden jälkeen aamulla. Taas otettiin samat KTG-käyrät vauvasta ja tehtiin sisätutkimus. Sisätutkimuksessa kohdunsuu väjästi kahdelle auki jotain reunoja jostain jäljellä :) Tän jälkeen siirryttiin osastolle odottelemaan. Siellä supistuksia tuli aikalailla 3-7min välein ja vauvan sydänkäyrää katsottiin myös siellä. Jossain vaiheessa piti siirtyä saliin, koska ei oltu varmoja laskiko vauvan sydänäänet supistusten aikana vai vaikutti mun asento siihen. Salissa laitettiin pinni vauvalle päähän, joka sitten mittasi sykkeitä jatkuvasti. Supistuksia tuli edelleen, nyt hieman kipeimpinä. Ajantaju hävisi tässä vaiheessa kokonaan. Salissa ilmeisesti kerkesin kärvistellä ilman mitään 3-4h?, oksensinkin jossain välissä kerran, jolloin kätilö ehdotti jotain kivunlievitystä. Menin sitten suihkuun, jossa olin 1,5h. Suihkusta tultua halusin jotain väkevämpää kivunlievitystä, koska supparit olivat nyt niin kipeitä, että jalat meinasivat mennä alta. kätilö ehdotti ilokaasua, jota sitten kokeilin. Sitä sitten hönkäilin jonkun aikaa. Olin aina kuin 5 drinkkiä liikaa juoneena, kun olin sitä muutaman kerran imaissut sisään. Tämäkin helpotti jonkin verran, mutta pian olin jo niin kipeä, että kätilö sanoi tilaavansa epiduraalin. Sitä ennen sisätutkimuksessa olin 3-4cm auki. Anestesia lääkäri oli joutunut teholle tekemään jonkin yllättävän jutun ja kuulin, että epiduraalin saamiseen menisi n. 30min. Tällöin olin jo ihan kuoleman kielissä ja paruin, että "voi eiiii". Kätilö ehdotti kohdunkaulanpuudutetta, jonka gyne voisi tulla laittamaan. Lääkäri tulikin aika pian, kokeili kohdunsuun ja laittoi puudutteen. Tämän jälkeen kätilö kysyi, että paljonko on auki, johon gyne vastasi, että 7cm ja ensimmäinen oma ajatukseni oli, että: "voi helvetti, sinne meni epiduraali". Supistusten tuoma kipu helpotti, mutta ihan yht'äkkiä aloin tuntea kova ponnistamisen tarvetta.. Huusin, että nyt on pakko ponnistaa johon kätilöt ohjasivat oman hengitystekniikkansa. Tämän jälkeen kätilö tutki taas ja totesi, että: "nyt kuule tyttö aletaan ponnistamaan". Aukesin siis siitä 3-4cm 10cm:iin noin puolessa tunnissa ja tämä aika oli oikeastaan yhtä helv...tiä.

Aluksi ponnistin puoli-istuvassa asennossa. Jossain vaiheessa kätilö halusi kokeilla kylkimakuuta, joka oli minulle helpompi asento ponnistaa. Sitten taas mentiin puoli-istuvaan ja hetken päästä toiselle kyljelle. Vasemmalla kyljellä ollessa kuitenkin vauvan sydämensykkeet  laskivat rajusti, joten jouduin palautumaan puoli-istuvaan. Suppareita tuli välillä 5minuutin välein, joten kerkesin hyvin huilaamaan ponnistusten välillä. Osittain harvojen suppareiden välien vuoksi ponnistusvaihe kesti 1h4min ennenkuin meidän Hippu oli löytänyt tiensä ulos. Väliliha jouduttiin leikkaamaan kahteen kertaan, koska ensimmäisen pienempi viilto ei ollut riittävä. Synnytyksen kokonaiskesto oli reipas 13h.

Hippunen sai apgarinpisteitä 9/9, yksi piste meni väristä. Väri ei millään tahtonut lähteä tummenemaan, koska Hippu ei rääkäissyt kuin yhden pienen kerran. Välillä kätilö joutui oikein kunnolla ärsyttämään, että saataisiin kunnon ääni tulemaan. Happeakin hipulle annettiin sellaisen pienen suppilon kautta, jota ei kuitenkaan kasvoille tarvinnut laittaa vaan sen läheisyyteen. Synnytys kaiken kaikkiaan oli aika kamala, ensimmäisenä ajatuksena oli, ettei enää koskaan, mutta luulen, että aika kuultaa muistot ja tässä vielä haaveillaan sisaruksista. ;) Jollekin kaverille sanoinkin, että raskaana voisin olla vielä kymmeniä kertoja, mutta joku muu voisi hoitaa synnytyksen.

Tulipas tekstiä :D Palaan meidän arjen opetteluun paremmalla ajalla, jossain vaiheessa saatan laittaa myös kuvaakin uudesta rakkaastamme.

Lumituuli & ex-Hippu, nykyinen Neiti Nötterö 6pv <3