Hassua, nyt taas muistan mitä väsymys on. Nyt kun olen palannut töihin (siis käyn siellä silloin tällöin), niin tuntuu, että olen huomattavasti väsyneempi päivisin ja iltaisin mitä kotona ollessa. Toki joudun heräämään työaamuina aikaisemmin mitä normaalisti ja töissä saan olla koko päivän jalkojen päällä ja menossa, joten ihmekös tuo.
Näin jälkeenpäin ajateltuna huomaan kuinka helpolla olen oikeasti päässyt tytön vauva-aikana. Toki yöherätyksiä on ollut se 1-2 joskus/harvoin 3-4, mutta ne ovat olleet niin lyhyitä, tissi vain suuhun, syömistä 5min ja uni jatkuu. Ei koskaan mitään kunnon yöitkuja (kerran vai kahdesti ollut yö jolloin tyttö itkenyt) vain pientä kitinää. Itse olen saanut levätä öisin tarpeeksi, ollaan aamuisin nukuttu pitkään (8-10). Päivisin tyttö on alusta asti ollut helppon tapaus. Mun kuullen tyttö ei ole itkenyt 5min pitempään päivisinkään. Voin sanoa, että helpolla ollaan päästy ja olen onnellinen siitä. Kai tuolla yläkerrassa joku asusta, kun mun hermoja on aateltu ;D Jotenkin tuntuu niin hassulta olla väsynyt nyt, kun käy ajoittain töissä. Jotenkin sitä varautui silloin raskausaikana paljon radikaalimpaan elämänmuutokseen, ainakin unen vähyyden kannalta. Kaikki tutut, sukulaiset ja tuntemattomatkin unettomuudesta ja vähistä unista varoittelivat, mutta eihän tää niin kauheeta ollutkaan. En tiedä, ehkä mulla on vaan jotkut vaaleanpunaiset lasit naamalla ja en muista enää mitään kurjia juttuja, mutta näin tämä viimeinen vuosi on mun mielikuviin tallentunut :)
Ajatelkaa, ensi kuussa meillä juhlitaan 1-vuotiasta prinsessaa. Aika on kulkenut siivillä, jotenkin kauheaa miten nopeasti aika onkaan mennyt. Meillä ei ole enää pientä sylissä tuhisevaa nyyttiä. Meillä on iloinen, tutkiskeleva, kävelyä opetteleva (kohta) taapero. Voi miten haikeaa, onkohan sitä osannut painaa kaiken ihanan tuonne mielen syviin syövereihin?
*Olen onnellinen ja äärimmäisen kiitollinen*
Kommentit