Äh, miksi pitää olla tälläinen, joka ajattelee ja elää elämää jo eteenpäin. Miksi ei voi vain pysyä hetkessä, tässä ja nyt. Joka päivä käyn läpi tiettyjen blogit. Suurin osa blogeista käsittelee aihetta lapsettomuus. Tässä niitä selailtuani tuli taas tunne, että en varmaan koskaan saa kokea sitä raskauden tuomaa onnen ja ilon tunnetta. Tai jos saan, se onni meille suodaan pitkien hoitojaksojen päätteeksi.

No joo, yritystä ei ole ollut kuin puoli vuotta... Tai voiko sitä edes yrityksesksi sanoa, kun menkkoja ei ole tullut kertaakaan... Voi hitto miten mää toivon, että me saadaan kokea se onni vielä joskus. Tänäänkin kävin kaverilla kylässä, jolla kaksi lasta, toinen reipas 3 kk. Kaveri sanoikin, että "sun miekkosella on varmaan vauvakuume, kun se niin ihanasti silitteli ja höpötteli tälle meidän vauvalle". No niinhän sillä onkin, mut nyt se on varmaan jääny taka-alalle, kun sillä on uus työ ja mää oon joutunut reissaan kahden kaupungin väliä.. Vielä reipas kuukausi ja sitten se reissaaminen on ohi. Sitten onkin aika gynelle, joka toivon mukaan antaa vauhtia tähän hormoonitoimintaan.