Tänään oli se kauan pelätty ultra. Onneksi sain olla aamu päivän töissä, että en kerenny asiaa ihan koko aikaa ajattelemaan. Kun polille mentiiin, mun sydän tykytti niin järkyttävän kovaa, tuntu, että se tulee rinnasta ulos. Kurkkua kuristi ja kädet hikos. Olisin tehnyt melkein mitä vain, että olisin voinut tilanteesta livistää. Onneksi meidän ei tarvinnut kauaa odottella, että hoitaja kutsu meidät sisään.

Tiesin, että sikiön tulen näkemään, mutta en voinut olla varma, etä olisiko se elossa. ultraus alkoi, sikiö näkyi, mutta se ei liikkunut eikä heilunut. Paniikki. Hoitaja höpötti jotakin, mitä en muista, ja jossain vaiheessa jouduin siltä kysymään, että onko se elossa. Ja olihan se, meidän Hippu <3 Kaveri vain oli unten mailla, eikä suostunut millään heräämään ja liikkumaan, vaikka kuinka yritettiin tökkiä ja heiluttaa vatsaa. Sydän äänet kuului hyvin ja vahvasti. Jossain vaiheessa kaveri heräsi ja aloitti lyhyen jumppaamisen. Oli  se vain ihana näky :)

Eli tällä kertaa kaikki on siis kunnossa, sikiö vastasi viikkoja 11+2 eli päivää enempi mitä alkuraskauden ultrassa oli saatu. Nyt voin hetkeksi huokaista helpotuksesta. Olen tällä hetkellä niin onnellinen.

Ps. Kotidoppleri, jonka huuto.netistä huusin, on postissa. Taidan lähteä hakemaan sitä ;)

*Muoks. Niin ja niskaturvotus oli sen 1mm:n eli ihan hyvä. En käynyt sitten enää veriseulassa, päätin, että se saa jäädä.