Tänään siis kp 15. Taas oli aika polille, jossa ultrattiin ja katsottiin mitä tuolla alakerrassa oikein tapahtuu vai tapahtuuko mitään. Istuin polin käytävällä odottamassa ja minut valtasi hyvin voimakas tunne. Tunne, joka ei ollut miellyttävä. Olin ihan varma, että mitään ei ole tuolla alakerrassa tapahtunut. Melkein itku tuli silmään, kun asiaa oikein päässä vatvoin, mietin tulevaisuutta ja sitä miten elämä onnistuu ilman lasta. Voi kun osaisinkin olla murehtimatta liikoja ja oppisin elämään tässä hetkessä.

No joo... Minut ultrattiin ja molemmilla puolilla oli ilmeisesti yhdet follit lähteneet kasvuun. Ei vielä mitään kauheaa kasvuspurttia, mutta kasvaneet kuitenkin. Ne olivat ilmeisesti n. 8mm kokoisia eli vielä aika pieniä, mutta gyne oli erittäin tyytyväinen, että edistystä tapahtuu (ja oli edelleen varma oviksesta). Hän meinasi, että tänään pistän annoksella 150IU ja huomenna sekä ylihuomenna annos puolitetaan eli 75IU:ta. Puolitus siksi, että muut munikset eivät lähde kasvuun ja tule liikaa folleja (täällä päin ei ole inssin eikä IVF:n mahdollisuutta). Torstaina taas ultra ja siellä katsotaan, että joudutaanko vielä piikittelemään vai voidaanko jo viikonloppuna antaa irroituspiikki. Tästä hän ei ollut ennen maininnutkaan, joten olin vähän ihmeissäni, mutta positiivisella tavalla. Gyne meinasi, etät jos hyvin käy h-hetki ajoittuu sunnuntain paikkeille. Sitä siis odotellessa ;)

Toivottavasti ne kaksi follia nyt suostuvat kasvamaan reippaasti ja saataisiin edes se ovis aikaiseksi. Tässä kierrossa ei ole onnistumisella väliä, kunhan nuo munikset saadaan kasvamaan ja irtoamaan. Tämän hetkinen fiilis: odottava/jännittävä.

Ps.

Onnistuin sairaalan pihalla ajamaan meidän auton etulokasuojan johonkin hemmetin liikenne merkkiin Siihen, tuli 2 pientä lommoa ja maalia vähän lähti (onneksi olin meidän vanhemmalla autolla). En yhtään huomannut sitä merkkiä kun lähdin peruttamaan ja kääntämään rattia. Harmittaa ihan vietävästi. Ja saas nähdä mitä tuo ukkokulta asiaan tuumaa.. Voi tulla vähän sanomista.