Ei hyvänen aika! Mulla menee jo itteni kans hermot kohta totaalisesti. Miks en voi vaan elää päivä kerrallaan ja olla murehtimatta, ainakaan niitä kurjimpia asioita. Yöllä herään taas supisteluihin, käyn vessassa, jos täysinäinen rakko niitä aihuettais, etin hyvää asentoa, jännitän, pyörin ja ja mietin. Supistukset jatkuu. Pelkään, valvon, valvon, valvon. Supistukset loppuvat, mutta en saa unta. Keksin kaikkea "hullua" tekemistä (mm. keksin vaikeita sanoja, jotka pitää osata kirjoittaa mielessä väärinpäin), jotta saisin ajatukset muualle ja uni tulisi. Ei, uni ei tule. Pohdin myös, että menenkö aamulla töihin kokeilemaan. Yleensä yön supitukset ovat ennakoineet myös päivänkin supistuksia. En osaa päättää.. Valvon n. 01.00-04.00. Laitan kellon kuitenkin herättämään 06.00. Kello soi, nousen ja herään. Mietin edelleen mitä teen, vatvon asiaa joka suunnalta. Käytän koiran pienellä kakkalenkillä, tuntuu, että alaselässä on menkkamaista jomotusta, supistaako? Vai onko se vain lihasten jotain omaa protestointia? Pelkään, onko tämä nyt vakavaakin. En kuitenkaan koe, että tuntemus ottaisi kipeää, on vain kurjan tuntoinen. Lenkillä päätän, että jätän töihin menon tältä päivältä. Kotiin päästessä Istun koneelle, joka on jäänyt auki. Yritän soittaa töihin, kukaan ei vastaa. Supistuksia ei ole tullut, päätän kuitenkin lähteä töihin, hieman myöhässä. Töihin päästyäni kuitenkin pillahdan itkuun ja soperran, että koko joulun on supistellu ja niin on tehnyt viime yönäkin enkä ole nukkunut oikeastaan juuri ollenkaan, tytöt passivat kotiin ja käskevät soittamaan neuvolaan.

Lähden itkukurkussa, rauhoitan itseni, soitan neuvolaan. Pillahdan puhelimessakin itkuun. Terkkari yrittää rauhoitella ja sanoo, että jos vain pärjään huomiseen, niin huomenna on heti aamusta aika hänelle. Jos jotain kurjaa tulee, esim. illalla, voin suorintatietä marssia synnärille gynen tarkistukseen. Terkkari varaa vielä ajan huomiseksi lääkäriin, jotta saan mielenrauhan. Kiitän.

Kotona itku jatkuu vielä reilun tunnin ajan. Pelkään, pelkään ja pelkään. Olen kuullut (teiltä ja reaalimaailman ystäviltä) paljon kommentteja, joissa supistukset eivät ole saaneet mitään aikaan ja kaikki on mennyt loppuun asti .  Välillä helpotun tästä ja pystyn olla ajattelematta kurjia, mutta jokin ihme tunne sisälläni takoo koko ajan, että tämä ei tule päättymään hyvin. Pahinta on tämä tunne, vaikka sitä kuinka yrittää sysätä pois mielestä. Tuo tunne on vain jotenkin niin vahva, se oikein välillä sisälläni huutaa, että tämä lapsi ei tule syliin asti.

Ystävät ovat myös lohduttaneet, että näillä viikoilla kohtu kasvaa hurjasti ja työntyy/pullahtaa esiin, joten muitakin kipuja voi tulla. Kyllähän niitäkin on. Kuuntelen tarkasti, jokaista pistoa tai viiltoa mitö mahassani tunnen. Välillä onkin sellaisia repäisykipuja koko vatsan läpi, joita pelkään myös. Välillä nuo kivut menevät ihan reisiä pitkin, mutta kestävät vain ehkä muutaman sekunnin. Välillä alaselkä reistaa, mutta en osaa sanoa, onko se lihasperäistä vai tuntuuko supistukset siellä. Olisko kellään antaa hyvää nuijaa, jolla saisin kolautettua iteltä tajun n. 4 viikoksi? Aika menisi ehkä huomattavasti nopeammin paremmille/turvallisemmille viikoille.

*Syvä huokaus*

Lumituuli & Hippu 18+6 (puoliväli häämöttää)